Postittelin ooooo-listalle hieman mutu-tyyppistä pohdiskelua pohjalta KISS (Keep It Simple, Stupid) kommentteina keskusteluun klubien järjestämisen vaikeudesta, depressiosta ja muusta...
Se, että joku pystyy pitämään yllä musiikkiklubia yli viisi vuotta, on ehdottomasti hatunnoston arvoinen asia. Ne tapahtumat, joita olen ollut itse mukana järjestämässä, eivät ole yleensä kestäneet vuottakaan (viimeisin, Eclectro Lounge, pysyi hengissä peräti kahdeksan kuukautta). Eli kannattaa muistaa, että Hakim Beyn Temporary Autonomous Zone -ajatus sopii erityisesti äärimmäisen lyhytjänteiseen klubikulttuuriin, jossa ihmiset kyllästyvät nopeasti ja etsivät jatkuvasti uusia vihreämpiä laitumia.
Itse haluaisin toteuttaa jonkinlaista "gathering of tribes" -tyyppistä ihannetta, että oltaisiin saman konseptin puitteissa avoimia niin elektroniselle kuin ei-elektroniselle sekä kokeelliselle musiikille, rytmiselle sekä vain kuunteluun sopivallekin. Vaan tämä taitaa olla vain omaa utopistista ajatteluani, koska käytäntö on osoittanut ainakin toistaiseksi, että ihmiset yleensä haluavat jämähtää niihin kuppikuntiinsa ja kyräillä kaikkea, mikä ei kuulu siihen "omaan juttuun". Esimerkiksi paikallisen teknoporukan kanssa minulla ei ole paljon mitään tekemistä, koska näiden insinöörihenkinen härveli-/nippeli-/softa-/moitteeton biittimiksaus -painotteinen ajattelu, jossa Star Wars/Trek/X-Files ja netistä imuroitu porno ovat kaiken muun kulttuurin ainoa muoto, menee aika lujaa itseltä ohi. Toisaalta taas olen kai liiaksi urbaanin, ironisen, kylmän, kyynisen ja henkisiä ristiriitoja uhkuvan kasvuympäristön parkkiinnuttama, että mikään maanläheinen metsäkeiju- ja "takaisin luontoon" -ajattelu aidosti voisi minulle toimia. Silti voi kyllä yrittää kuunnella, mitä tällaisilla ihmisillä on sanottavaa.
Depressiosta en ehkä voine sanoa oikein mitään, koska omat ratkaisuni voivat kuulostaa kovin kylmiltä ja suoraviivaisilta eivätkä välttämättä toimi kenellekään muulle. Itselleni toimi oman aikansa formula Prozac + terapia ja ajatusten jakaminen neutraalin ammatti-ihmisen kanssa, joka ei saanut joka kerta sätkyä skitsojeni kuuntelemisesta + lähteminen kävelemään paskanjäykästä akateemisesta ympäristöstä, johon sukuni halusi minua väkisin tunkea + "sen oman jutun" löytäminen musiikista ja ympäröivästä kulttuurista + tavallinen kasvaminen -- joka kesti oman aikansa, valitettavasti. Olen siis drop-out, joka elelee sossun ja Kelan rahoilla (ja satunnaisilla harhaanjohdettujen sielujen selkääntaputuksilla, joilla ei valitettavasti makseta vuokraa), mutta joitakin rahatilanteen tuomia hetkittäisiä ahdistustiloja lukuun ottamatta koen olevani yllättävänkin tyytyväinen tämänhetkiseen eksistenssiini.
Ratkaisuna musiikkitapahtumien järjestämisen vaikeuteen olen pohtinut, että ehkä jonkinlaisen pienimuotoisen nettiradiotoiminnan kehittämisessä voisi olla nyt jotain ideaa... maailmanlaajuinen levitys ja täydellinen taiteellinen vapaus ilman humalaisten jurpojen herjoja tai taskulaskimiaan onanoivien ohjelmapäälliköiden orjuuteen alistumista.
Maassa maan tavalla tai maan alle!
No comments:
Post a Comment