Thursday, November 03, 2005

Muutoksesta

[Sorry, again Finnish only...]

Olemme oman subjektiivisen näkökulmamme vankeja. Tämä on kuin painovoimahauta, josta ei ole ylöspääsyä. Tämä tunnelinäön muoto rajoittaa kaikkia ajatuksiamme ja tekojamme. Olemme juuttuneet tottumuksiimme, luutuneet ahtaisiin näkökantoihimme. Kukaan meistä ei voi todella kulkea toisen kengissä ja nähdä asioita toisen silmin. Toisaalta juuri tämä rajoituksemme tekee jokaisen meistä kokemuksen ainutlaatuiseksi.

Joskus silti tulee jokaisen ihmisen eteen tilanteita, joissa hän huomaa kipeästi nämä rajallisuutensa ja tajuaa, että hänen on itse muututtava jotenkin, koska tilanne välttämättä vaatii tätä. Eri ihmiset reagoivat tähän muutoksen tarpeeseen eri tavoin. Jotkut alkavat kipuilla ja oireilla: he syövät tai juovat liikaa, etsivät unohtaakseen eskapistista kokemusta viihteestä, seksistä, huumeista... Tätä vieraantumiskokemusta selitetään yleensä yksilöpsykologisilla tai yhteiskunnallisilla tekijöillä, ja näiden selitysmallien esittäjät ovat jakautuneet kilpaileviin koulukuntiin, joilla kaikilla on omat totuutensa. Vastauksia tarjoilevat uskonnot, erilaiset ismit, kaikenlaiset oma apu- ja itsehoito-oppaat, muodikkaat opit "sisäisen sankarin" löytämisestä, ja niin edelleen.

Kaikilla näillä on kuitenkin omat rajoituksensa: ei ole yhtä yleispätevää, universaalia mallia siitä, miten yksilön pitäisi toimia tai elää, vaikka edellä mainitut opit mieluusti niin väittävätkin. Näistä voi parhaimmillaan löytää inspiraation elämälleen, mutta käytännön sovellutukset on kuitenkin rakennettava itse.

Monesti meillä ei tunnu olevan kovinkaan paljon vaihtoehtoja valittavanamme. Tuntuu, että meidän on valittava kovin ahtaista rooleista: joko uhrin tai "sisäisen sankarin", sivustakatsojan tai toimijan. Uhri elää toistuvissa kriiseissä ja kerjää jatkuvasti toisten myötätuntoa ja sääliä, imee kanssaihmistensä energiaa kuin musta aukko. Sivustakatsoja voi vain tarkkailla, mutta ei juurikaan vaikuttamaan elämään ympärillään. "Sankarin", toimijan, on pysyttävä jatkuvasti lujana; toisten esikuvana, tukena ja turvana: hän ei saa horjua eikä taipua. Ihmiset odottavat, että hänellä on jatkuvasti tarjottavana jokin ratkaisu elämän moninaisiin ongelmakysymyksiin. (Tiesittekö, että "sankarit" ovat useasti tyhjää täynnä?) Olemmeko omaksumiemme roolien vankeja?

Muutos -- liikkuminen roolista toiseen -- on useasti tuskallinen: meidän on tehtävä asioita, joita emme haluaisi tehdä; voitettava pelkomme, ennakkoluulomme, mukavuudenhalumme, riippuvuutemme. Hait ovat eläimiä, joiden on koko ajan pysyttävä liikkeessä, uitava eteenpäin; muuten ne kuolevat.